BK-46 vahvempi Oulunkylässä

Gnistan kärsi lauantaina toisen peräkkäisen tappion, kun BK-46 Karjaalta haki Fair Pay Areenalta täydet pisteet selvin 2-4 lukemin.

Keltaiset saivat kamppailuun huonoimman mahdollisen alun, kun karjaalaiset avasivat maalitilinsä vain 2 minuutin pelin jälkeen. Gnistanin puolustukselta riistettiin pallo vasemmalla laidalla ja koko ottelun pirteästi pelannut Nicholas Brain pääsi keskittämään. Brainin keskitys löysi rankkarialueen keskeltä Lucas Dos Santos Oliveiran ja brassikärki viimeisteli varmasti.
BK:n toinen osuma syntyi 22 minuutin kohdalla. Karjaalaisten kulmapotkun jälkeen pallo päätyi vasemmalle laidalle, josta lähetetty keskitys löysi maalin edestä toppari Marko Heinon. Vapaaksi jäänyt Heino puski pallon ohi Otrosen ja tuplasi punavalkoisten johdon.
Kovaa päälle tullut BK onnistui pysäyttämään Gnistanin pelinrakentelun kerta toisensa jälkeen, eivätkä keltapaidat onnistuneet luomaan juurikaan maalipaikkoja muutamaa kaukolaukausta lukuunottamatta. Tauolle siirryttiin siis 0-2 vierasjohdossa.
Toinen puoliaika alkoi Gnistanin kannalta huomattavasti ensimmäistä positiivisemmissa merkeissä. Keltaisille tuomittiin vapaapotku noin 20 metristä hieman maalista katsottuna oikealta puolelta. Antton Koskinen esitteli jälleen huikeaa potkutekniikkaansa ja tykitti pallon yli muurin etukulmasta sisään.
Juuri kun näytti siltä, että Gnistanin takaa-ajo pääsee kunnolla vauhtiin, tuli kylmää vettä niskaan toisessa päässä. Pari minuuttia kavennusosumasta pallo pomppasi vaarattomassa tilanteessa epäonnekkaasti Ville Spangarin käteen ja BK:lle tuomittiin rangaistuspotku. Daniel Stevens sijoitti pallon varmasti maaliin ja Karjaa siirtyi jälleen kahden maalin johtoon.
Keltaiset lisäsivät vauhtia hyökkäyspäässä ja pelin painopiste alkoi siirtyä karjaalaisten maalille. BK iski puolestaan terävästi vastaan pallon saadessaan ollen terävämpi ja suoraviivaisempi hyökkäyksissään kuin kotijoukkue. 65 minuutin jälkeen BK iskikin neljännen maalinsa vastahyökkäyksestä. Nicholas Brain pääsi puolittain läpi oikealta ja onnistui Eduardo Rodriguezin estelyistä huolimatta valuttamaan pallon ohi Aten takanurkkaan.
Gnistan onnistui vielä kaventamaan tilanteeksi 2-4 viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Antton Koskisen korvannut Samuel Woodward antoi kulmapotkun ja Pauli Kuusijärvi nousi korkeimmalle puskien pallon verkkoon.
Enempää osumia ei nähty ja BK vei ansaitusti täydet pisteet mukaansa.
FC Gnistan 2-4 BK-46
Maalit:

Gnistan: Koskinen 47′, Kuusijärvi 85′
BK-46: Oliveira 2′, Heino 22′, Stevens rp 51′, Brain 65′
Varoitukset:
Gnistan: Koskinen 38′, M. Kauti 82′, Rodriguez 88′
BK-46: Oliveira 87′, Jäntti 88′
Gnistan: Otronen, Kabashi, Kuusijärvi, Takamäki, Rodriguez, Lepola, Koskinen (Woodward 74′), Spangar, Selin (M.Kauti 46′), Markkanen, Pastila (Mustonen 62′)

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.