Lauantaina vastassa Ykkösen Viikingit

Gnistan jatkaa harjoitusotteluitaan lauantaina Talin hallissa klo 18:00. Vastaan asettuu Ykkösessä pelaava FC Viikingit.

Kaudesta 2008 asti Ykkösessä pelanneille vuosaarelaisille tuleva kausi on kolmas päävalmentaja Ilkka Jäntin alaisuudessa. Viime kaudella Viikingit sijoittui Ykkösessä kolmanneksi.
Gnistan lähtee otteluun melko kapealla ringillä sillä loukkaantumiset ovat verottaneet ryhmää rankalla kädellä. Vammojen takia pois jäävät todennäköisesti ainakin Woodward, Rantanen, Mustonen, Vesterinen, Keisanen ja Tiberi.
Gnistan kohtaa nyt peräkkäin kaksi ensi kaudella Ykköstä pelaavaa joukkuetta, kun ensi viikon perjantaina Vantaan turnauksessa vastaan astelee Veikkausliigasta pudonnut FC Haka. Keltapaitojen valmentaja Erkka V. Lehtola onkin tyytyväinen saadessaan joukkueelleen kovatasoisia harjoitusotteluita.
– Hienoa kohdata Ykkösen joukkue, joka näyttää hiljalleen saavan palapeliään kokoon. Mitä kovempi vastus, sen parempi meille. Harmi vain, että niin moni omista pelaajistamme joutuu jättämään matsin väliin kolhujen vuoksi.
– Olemme viikon aikana jatkaneet töitä puolustuspelin kehittämiseksi. Lauantaina nähdään, puolustaako joukkue viime viikkoon verrattuna piirun verran tiiviimmin ja organisoidummin.
FC Gnistan – FC Viikingit
La 9.2 klo 18:00
Talin halli

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.